Gisele Bundchen jakoi näyttävän alusvaatekuvan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brasilialainen huippumalli Gisele Bundchen synnytti viime vuonna tyttärensä Vivianin. Mallikaunotar palasi sittemmin nopeasti takaisin töihin, ja esimerkiksi toukokuussa hänen vartalonsa ikuistettiin Vogue-lehden kanteen.

Gisele Bundchen on lukuisten muiden huippumallien tapaan perustanut oman Gisele Bundchen Intimates -vaatemerkkinsä, jonka tuotteita hän tietenkin itse esittelee. Tähti mainosti mallistonsa uusia tyylejä näyttävällä alusvaatekuvalla, jonka hän jakoi Instagram-tilillään.

33-vuotias Gisele Bundchen viihtyi aikoinaan useamman vuoden näyttelijäkomistus Leonardo DiCaprion kainalossa. Sittemmin neito on mennyt naimisiin jalkapallopelaaja Tom Bradyn kanssa. Pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta, Benjamin Rein ja Vivian Lake Brady.