Lopeta tupakointi – säästät roimasti rahaa ja aikaa

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Britanniassa on vietetty 28 päivää kestävää Stopober-kampanjaa, johon on ottanut onnistuneesti osaa 250.000 tupakoinnin lopettavaa ihmistä. Tuoreen tutkimuksen mukaan kampanjan myötä polttamisen lopettaneet pidentävät elinikäänsä viikolla.

Sen lisäksi, että tupakoinnin lopettaminen on kannattavaa terveyssyistä, tekee se hyvää myös rahapussille ja sosiaaliselle statukselle. Jos keskimääräinen tupakoitsija polttaa noin 13 savuketta päivässä, tarkoittaa tämä 364 tupakkaa kuukaudessa. Lopettamalla voi säästää pitkän pennin, jos yksi 20 savukkeen aski kustantaa noin viisi euroa. Vuoden säästöillä tekisi jo hulppean lomareissun.

Entäpä tupakoimiseen käytetty aika? Mikäli yhden savukkeen polttamiseen menee keskimäärin neljä minuuttia, tarkoittaa lopettaminen 24 tunnin mittaista lisäaikaa. Stobober-kampanja on hyvä esimerkki myös yhteisöllisyyden voimasta – kun kaikki lopettavat tupakoimisen yhdessä, eivät houkutuksetkaan nouse niin suuriksi, Femail First muistuttaa.

Uusimmat