Huhut vahvistuivat: The Jonas Brothers lopettaa!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Aikoinaan hurjasta suosiosta nauttinut poikabändi Jonas Brothers on viime viikkoina ollut hajoamishuhujen keskiössä. Yhtye perui kaikki 19 suunniteltua esiintymistään vain kahta päivää ennen kiertueen alkamista. Bändin edustajan mukaan jäsenten välit ovat pahasti tulehtuneet.

Nyt Jonas Brothersin jäsenet ovat viimein virallistaneet päätöksensä lopettaa yhtyeen toiminnan. Veljekset kertoivat bändin hajoamisesta People-lehdelle.

– Se on ohi, ainakin toistaiseksi, Kevin Jonas paljasti.

– On erittäin vaikeaa sanoa ikuisesti. Tämä on ehdottomasti ainakin yhden luvun loppu, Nick Jonas lisäsi.

Joe Jonasin mukaan yhtyeen hajoaminen ei tapahtunut riitaisasti. Päätös syntyi 3. lokakuuta, kun Nick Jonas ilmaisi muille veljeksille suhtautuvansa yhtyeen tulevaisuuteen syvällä epäilyksellä.

– Tunsin olevani jumissa. Minun täytyi avautua siitä veljilleni, Nick kommentoi.

Jonas Brothers -yhtyeeseen kuuluvat veljekset Kevin, Nick ja Joe Jonas. Bändin mahdollisen hajoamisen kerrotaan johtuvan musiikillisista erimielisyyksistä, jotka medialle kertoi edustaja Jesse Derris. Jonas Brothersin oli määrä julkaista uusi V-albumi vielä tämän vuoden puolella. Levyltä kuultiin aikaisemmin esimakua Pom Pom ja First Time -kappaleiden muodossa.