Kotityöt eivät riitä kuntoiluun – yleinen harhaluulo poltetuista kaloreista

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Omakotitaloissa asuvat ihmiset saavat helposti aikansa kulumaan pihatöissä ja paikkoja kunnostellen. Kun tähän lisätään vaikkapa kaksikerroksisen talon imuroiminen, lattioiden peseminen ja pölyjen pyyhkiminen, voi kotityörupeamaa pitää jo pienenä maratonina.

Kotitöitä ahkerasti tekevät ihmiset kuvittelevatkin usein, että he voivat suorittaa päivän liikunta-annoksensa rätin ja mopin varressa riekkuen. Tosiasia kuitenkin on, että fyysisesti raskaat kotityöt saavat ihmiset kuvittelemaan, että he kuntoilevat enemmän kuin mitä oikeasti kuluttavat.

Vaikka kotityöt kuluttavat energiaa, saattavat pienet askareet saada vain lihakset kipeytyneiksi ilman, että lopullinen kulutus on ollut kovinkaan suuri. Telegraph-lehti muistuttaa, että kodin ulkopuolella tapahtuva liikuntasuoritus on aina varmempi tapa saada tuloksia aikaan.

Tätä tukee myös Pohjois-Irlannissa toteutettu tutkimus, jonka mukaan kotitöiden avulla kuntoilevat ovat yleensä aitoa liikuntaa harrastavia huonokuntoisempia. Tutkimuksessa seurattiin 5.000 ihmistä ja ne jotka tekivät enemmän kotitöitä kuntoilumielessä lihoivat myös enemmän. Vaikka kotitöillä on myös liikunnallisia ja terveyttä edistäviä vaikutuksia, täytyisi ihmisen suorittaa kuntoilua myös tavallisen liikunnan parissa.

Uusimmat