Robotti osaa kävellä jo kiviesteidenkin yli – näin se onnistuu

Digi Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Olemme aiemmin uutisoineet muun muassa Yhdysvaltojen armeijalle robotteja rakentavan Boston Dynamics -yhtiön tekeleistä. Viimeksi esittelimme neljällä jalalla laukkaavan robottikissan ja sitä ennen uutisiin nousi pelottava PETMAN.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt yrityksen robottihanke on ottanut uuden askeleen, sillä Atlas-niminen robotti kulkee tasaisen maan lisäksi myös vaikeakulkuisessa maastossa, kuten kivien päällä. Havainnollistava video näyttää Atlas-robotin vikkelän jaloittelun. Sen ihmismäiset liikkeet toistuvat myös tavallisessa tasapainottelussa, eikä se kaadu edes sivulta tulevasta iskusta.

Moni on rehellisesti miettinyt, minkälaiseksi esimerkiksi sodat muuttuvat silloin, kun armeijat ottavat tämänkaltaisia robotteja käyttöönsä. Robotin kehittänyt Boston Dynamics on ennen tätä päässyt otsikoihin muun muassa pelottavalla BigDog-robotillaan.