Courtney Stoddenin kohuerolla uskomaton syy?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Hollywood tiesi ehkä jo kauan sitten, että 19-vuotiaan Courtney Stoddenin ja 53-vuotiaan Doug Hutchisonin liiton onnistumismahdollisuudet olivat keskimääräistä heikommat ikäeron takia. Parin vaiheita on kuitenkin seurattu kiinnostuksella eroon asti.

Julkkisparin lemmen kerrottiin äskettäin tulleen tiensä päähän. Tähän voi olla monia syitä. Päätöksen on sanottu muhineen silikoniblondin päässä hänen viettäessään itsenäistä aikaa Britannian Big Brother -talossa. Courtney sai pian kotiin palaamisen jälkeen tarpeekseen miehestään, joka on lähipiirin mukaan murtunut erosta.

– Doug tiesi, että avioliitto olisi riski, mutta hän tuntee aitoa rakkautta Courtneytä kohtaan, eikä tajunnut kuinka paljon hänen elämänsä muuttuisi naimisiinmenon jälkeen, kertoi lähde Radar Online -lehdelle.

– Courtney brändää itseään ja Doug jää jälkeen. Hän ei ole enää osa kuviota. He varmasti silti poseeraavat yhdessä kuvissa väittääkseen, että ovat edelleen yhdessä.

Lähipiirin lähteet kertovat myös, että Stodden ei ole valmis julkistamaan erouutista, koska hänellä on uusia suunnitelmia, joita haluaa varjella. Neito haluaa itselleen oman realitysarjan, jossa seurataan hänen uuden rakkautensa etsintää.

Courtney Stodden nai Hutchisonin 16-vuotiaana vanhempiensa luvalla, mikä siivitti neidon nousua julkisuuteen. Hänet tunnetaan paljastavasta pukeutumisestaan ja biletystaipumuksistaan, joita liitto ja vanhempi mies tosin hillitsivät. Pari kävi aiemmin yhdessä terapiassa Couples Therapy -realityohjelmassa. Viime aikoina Stodden on ollut uutisotsikoissa jättikokoisten silikonien ja paisuneiden huulten takia.