Vessassa läpinäkyvät seinät – uskaltaisitko tehdä tarpeesi?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Yleensä ihmiset vetäytyvät WC-tiloihin syystä. He haluavat rauhaa ja yksityisyyttä ulostushetkiinsä. Monelle vessatilanteen ominaisäänet ovat arjen tuttu sinfonia, jota ei haluta kaikkien korviin.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Ihmisiä on kuitenkin moneen junaan, ja jotkut ovat avoimempia kuin toiset. Luonnonlapsille on nyt luotu oma WC-tila, jossa henkilö pääsee hoitamaan tarpeensa keskellä puutarhaa läpinäkyvässä lasikopissa. Päkistäessään henkilö voi tarkastella esimerkiksi ympärillä olevaa maisemaa.

Lasikopin on suunnitellut japanilainen arkkitehti Sou Fujimoto. Kaiken maailman pervot eivät sentään pääse vessassa kävijää ahdistelemaan, sillä WC-koppia ympäröivä puutarha on suljettu tukevilla aidoilla. Lasiseinille syntyy lisäksi sumua, kun joku on sen sisällä.



Uusimmat