Punnertamisen ME rikottiin – tähän ei kukaan muu kykene

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Etunojapunnertaminen kehittää rintalihaksia ja ojentajia. Punnertamista pidetään tehokkaana urheilijoiden perusliikkeenä, ja etenkin miehet esittelevät punnerrustaitojaan mielellään. Jotkut osaavat jopa yhdellä kädellä tapahtuvan punnertamisen, mutta nyt erään miehen suoritus lyö ällikältä.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

YouTubessa on video, jolla nähdään punnertamisen maailmanennätys. Videolla oleva Ahmed ”Iron Monkey” Kerigo teki nimittäin punnertamisen korkeusennätyksen nostamalla itsensä 1,36 metrin korkeuteen. Ennätyksen listasi RecordSetter.

Harva pystyy samanlaiseen suoritukseen, kun jo osalle yksikin oikein tehty punnerrus tuottaa vaikeuksia. Emme suosittele kokeilemaan samaa kotona. Sen sijaan punnertamisen välissä tehtyjä käsien taputuksia voi kokeilla sen jälkeen, kun hallitsee perusliikkeen täydellisesti.