Uusi #hashtag esittelee omituisimmat sukulaiset

Digi · Terhi Piiroinen

Sosiaalisen median yksi puhutuimmista ominaisuuksista on nykyisin hashtag, eli avainsana, jonka merkiksi sanan eteen laitetaan risuaita. Tällainen #hashtag helpottaa netinkäyttäjiä löytämään haluamaansa sisältöä sosiaalisen median palveluista, kuten Twitteristä, Instagramista ja Facebookista.

Televisiopersoona Jimmy Fallon esitteli nyt yhden omituisimmista hashtageista ohjelmassaan. Hän oli nimittäin kiinnittänyt huomiota tviittauksiin, joissa esiintyvä #myweirdrelative on toisinaan hyvinkin paljastavan tekstin yhteydessä. Hashtagin avulla pääsee todistamaan ihmisten erittäin outoja tapoja ja tekoja, kun sukulaiset paljastavat niitä koko maailmalle.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Eräs Twitterin käyttäjä paljastaa avainsanalla varustetussa tviitissään, että hänen enonsa sai porttikiellon kiinalaiseen ravintolaan, koska yritti salakuljettaa taskuissaan 50 ravunjalkaa buffetista kotiin. Toisen setä paketoi syntymäpäivälahjat lehtien kuolinilmoitussivuille muistuttaakseen, kuinka onnekkaita juhlijat ovat.

Toisinaan ihmiset keksivät varsin nerokkaita hahstageja. Yksi typerimmistä hashtageista lienee #driving ja sen eri variaatiot, kuten #drivinghome, #drivingtowork ja kaikista älyttömin #drivingselfie. Viimeksi mainittu tarkoittaa autoa ajaessa kännykällä otettua omakuvaa.

Uusimmat