Van Damme ja Volvon rekat yhdistettiin – odottamaton tulos

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

52-vuotias belgialainen Jean-Claude Van Damme, oikealta nimeltään Jean-Claude Van Varenberg aloitti itsepuolustuslajit kymmenen vuoden iässä. Sittemmin hän on saanut muun muuassa mustan vyön Shotokan karatessa ja saavuttanut lisänotkeutta balettiharrastuksella.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Näyttelijä esitteli äsken notkeuttaan Go Daddy -palvelun mainoskampanjassa tekemällä spagaatin kukkakaupassa. Nyt mies levittelee jalkojaan Volvon tuoreessa mainoksessa. Hän seisoo kahden rekan välissä, kunnes taipuu uskomattomaan spagaattiasentoon äärimmäisen hallitusti. Van Dammen kyvyt kuvastavat Volvojen tasapainoisuutta.

Monien toimintaelokuvien tähti Jean-Claude Van Damme työskenteli ennen näyttelijänuraansa muun muuassa taksikuskina, pizzalähettinä ja yökerhojen ovivahtina.

Taannoin lihaskimppu nähtiin Expendables 2 -elokuvassa muiden toimintaelokuvien legendojen, kuten Sylvester Stallonen, Dolph Ludgrenin ja Arnold Schwarzeneggerin seurassa. Toimintaelokuvien näyttelijä muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1981 ja sai ensimmäisen isomman roolinsa Haastaja-elokuvasta vuonna 1986. Van Damme toimii myös käsikirjoittajana ja tuottajana.