Kim Kardashian karu näky – vauva vei yöunet?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kardashianin klaanin uusin jäsen North West on syntymästään asti kuulunut maailman tunnetuimpiin vauvoihin. Pienokaisen äiti Kim Kardashian onnistui taannoin laihduttamaan ennätysvauhtia raskauskilonsa ja hänet on nähty julkisuudessa luomukurveineen.

Viime aikoina kuvat ovat kuitenkin osoittaneet, ettei pienen vauvan äidin arki ole helpoimmasta päästä. Kim ikuistettiin Melrose Avenuella Kaliforniassa varsin aneemisen näköisenä. Lähes meikitön julkkiskaunotar oli saattanut lähteä liikenteeseen vähillä yöunilla, sen verran tummat silmänalukset paistoivat esiin otoksista.

Kimin ja Kanye Westin julkkisvauvan uutisoitiin äskettäin tienaavan jokaisen Rikkaat Kardashianit -sarjan jaksolta 1.490 euroa. North West tulee räppäri-isänsä mukaan esiintymään vielä Voguen kannesa. Kanye oli pyytänyt asiaa Yhdysvaltojen Voguen päätoimittajalta ja ystävältään Anna Wintourilta, jonka tiedetään tosin vastustavan realitytelevisiota ja Kim Kardashiania.