Eisa Gonzalez soitti itse paparazzit paikalle

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Romanttisessa mielessä latinokaunotar Eiza Gonzaleziin yhdistetty Miley Cyrusin ex-kihlattu Liam Hemsworth kertoi äskettäin olevansa sinkku. Tällöin epäiltiin, että Liam olisi viettänyt Eizan kanssa aikaa lähinnä Mileyn unohtaakseen.

Tilanne kääntyi kuitenkin päälaelleen, kun HollywoodLife.com kertoi Liamin saaneen selville, että Eiza oli vinkannut itse lehdistölle hänen ja Liamin menemisistä, jotta latinokaunotar saavuttaisi enemmän julkisuutta. Toisin sanoen Eiza Gonzalez käytti sydänsuruissa olevaa Liamia törkeästi hyväkseen.

Miley on uutisista järkyttynyt, mutta samalla hän on tyytyväinen, että nopeasti eron jälkeen uuden tytön kainaloonsa löytänyt Liam sai näpeilleen. Liamin ja Mileyn kerrotaan lähentyneen uudestaan viime päivinä, ja vaikka he eivät ole vielä aloittaneet suhdetta uudestaan virallisesti, tahtovat he kuitenkin paremmat välit toisiinsa. Suunnitelmissa on muun muassa yhteisen kiitospäivän viettäminen.

Miley Cyrus tunnusti äskettäin kirjoittaneensa Liamille rakkauskirjeen, jossa hän pahoitteli käyttäytymistään ja tahtoi saada vielä yhden mahdollisuuden. He tapasivat vuonna 2010 ja menivät viime vuonna kihloihin. Liam muutti lopullisesti pois pariskunnan yhteisestä kodista MTV Video Music Awards -gaalan aiheuttaman kohun jälkimainingeissa.

Meksikolainen näyttelijätär Eiza Gonzalez nousi kuuluisuuteen latinomaissa tähdittämällä Lola… Once Upon A Time -telenovelaa. Hänestä on sittemmin tullut tähti viidessä espanjalaisessa televisiosarjassa ja kahdessa elokuvassa. Neito on myös laulajatar ja hän on julkaissut kaksi studioalbumia sekä kaksi telenovelan sound track -levyä.