Kardashianit esittelevät vaatemallistoaan – Kimin muodot pääosassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kesäkuussa äidiksi tullut realitytähti Kim Kardashian on ollut kuuma puheenaihe raskautensa ja lapsensa syntymän merkeissä. Myös tähden raskauden jälkeinen ankara laihduttaminen on herättänyt runsaasti huomiota mediassa.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt Kim Kardashian nähdään siskojensa Khloen ja Kourtneyn kanssa Sears-tavarataloketjun mainosvideolla. Videolla kolmikko esittelee tuoreita Kardashian Kollektion -vaatemalliston asusteita. Suurimman huomion vievät kuitenkin Kimin näyttävät muodot.

Kim Kardashian kommentoi taannoin raskauttaan ympäröinyttä mediakohua vieraillessaan The Tonight Show -ohjelmassa. Julkkistähden mukaan negatiivinen uutisointi satutti häntä, ja siksi perhe elää nykyisin aikaisempaa yksityisempää elämää. Kim on kuitenkin poseerannut viime päivinä edelleen yhtä innokkaasti paparazzikuvissa kuin aiemminkin.

Uusimmat