Raksamies yllätti ruokatunnilla – todellinen talentti paljastui

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

YouTube on avannut mahdollisuuksia etenkin musiikkimaailmaan pyrkiville, kun levy-yhtiöiden edustajat ja kykyjenetsijät saattavat löytää uuden suojattinsa amatöörivideoiden avulla. Taannoin verkkoon julkaistu video nostaa esille seuraavan lupauksen taidonnäytteen.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Dustin Schemelin julkaisemalla videolla soittaa kitaraa ja laulaa tavallinen rakennustyömaan työntekijä. Miehen oiva tyyli tekee hänestä ammattilaisen tavoin soittavan muusikon, sillä laulaja ei paljoa kursaile tai tuo itseään esiin – musiikki puhuu puolestaan.

Lisäjännitettä videolle luo miehen työasu ja suojalasit. Tavalliset ihmiset saattavat joskus hallita musiikinteon ja -esittämisen jopa viihdealalle väkisin luotuja hahmoja paremmin. Heiltä vain puuttuu taustan markkinakoneisto suursuosion saavuttamiseksi. Mikäli oikeus voittaa, esiintyy tämäkin mies pian oikealle yleisölle.