Viimeinkin! Kaksi Burger Kingiä Helsingin ydinkeskustaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

1980-luvun alussa Suomeen ensimmäisen kerran rantautunut maailmanlaajuinen ravintolaketju Burger King iski tuolloin nopeasti hanskat tiskiin ja teki vuonna 1984 tilaa kilpailijalleen McDonald’sille. Aiemmin Tampereella ja Helsingissä toiminut Burger King tekee paluun Suomeen vielä tämän vuoden puolella.

Ensimmäisellä yrityksellään Burger Kingillä oli ravintolat Tampereen Keskustorilla ja Helsingin Kaisaniemessä. Sittemmin Tampereen tilat otti käyttöönsä Suomen ensimmäinen McDonald’s ja Helsingin tilat Carrols. Kerroimme toukokuussa, että Burger King on tekemässä paluuta Suomeen yhdessä Restel-ketjun kanssa.

Uusi Burger King avataan ravintola Bakersin tiloissa joulukuun puolivälissä. Seuraava ravintola avataan helmikuussa 2014 Helsingin rautatieasemalle Eliel-ravintolan tiloihin. Helsingin ulkopuolelle ravintoloita on tulossa jo ensi vuoden aikana. Yhtiöt eivät sulje pois franchising-toimintaa.

11.000 hampurilaisravintolaa yli 70 maassa kattavan ketjun paluuta Suomeen on odotettu pitkään, sillä Suomi on ollut kuin musta aukko yhtiön kartassa. Nyt tilanteeseen on mahdollisesti tulossa muutos. Edellisessä paluuyrityksessä vuonna 2010 yhtiön kerrottiin kaavailevan ravintolan avaamista Helsingin Jätkäsaaren liepeille. Suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat