Amy Markham nautiskeli rantaelämästä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen Amy Markham tekee parhaillaan tuloa julkkiskaunotarten maailmaan. Neitokainen on saanut jalansijaa esimerkiksi glamour-mallina, televisiojuontajana, laulajana ja muusikkona.

22-vuotias mallikaunotar vaikuttaisi siis olevan melkoinen monitaituri, mutta ilmeisesti oikean kokoisten vaatteiden valitseminen ei kuulu hänen vahvuuksiinsa. Amy Markham kuvattiin Malibu Beachilla, jossa hänen nänninsä vilahti tähden piukkojen bikineiden yläosan alta. Tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun neitokainen on kuvattu samankaltaisten vilautusten merkeissä.

Amy Markham on malli, laulaja ja kitaristi, jolla on eurooppalaisia ja korealaisia sukujuuria. Hän on ehtinyt malliurallaan poseerata muun muassa Maxim, FHM ja GQ -lehtien sivuilla. Nykyisin hän emännöi Bite Me TV -nimistä nettisarjaa ja tuli aiemmin tunnetuksi espanjankielisessä maailmassa myös Telemundo-kanavan juontajana.