Huikea keksintö: Tietokone välittää makuja internetin kautta!

Digi · Stara.fi

Internetin käyttäminen on perinteisesti perustunut vain kahteen aistiin; näköön ja kuuloon. Viime vuosina markkinoille on tullut esimerkiksi virtuaaliseksiin käytettäviä välineitä, joiden avulla voidaan harrastaa aidontuntuista seksiä etänä. Kehityksen seuraava askel on vieläkin huikeampi.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt Singaporen yliopistossa on nimittäin kehitetty keino, jolla internetin yli voidaan välittää myös makuja. Siten ruokansa verkon kautta ostava voi jatkossa maistaa herkkuja ennen ostopäätöksen tekemistä. Maut välittää tietokoneeseen yhdistettävä lisälaite, joka osaa muodostaa ihmisen kieleen erilaisia makuja hopeisten elektrodien välityksellä.

Vielä kehitysasteella oleva tuote kykenee välittämään kieleen valtaosan perusmauista. Laitetta testanneet väittävät tuloksen olevan hyvin lähellä todellisuutta. Jatkossa laitteella voidaan auttaa esimerkiksi diabeetikkojen elämää tuomalle heille makuja ilman, että he todellisuudessa syövät makeaa.