Koira tervehti vastasyntynyttä vauvaa – valokuva täynnä tunnetta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lapset ja lemmikit ovat suosituimpia asioita, joista ihmiset julkaisevat valokuvia ja videoita verkossa muidenkin ihasteltavaksi. Ajoittain vastaan tulee poikkeuksellisen näyttäviä ja ihastuttavia otoksia, joista eräs ihastuttaa parhaillaan ihmisiä ympäri maailmaa.

Big bro checking on baby sis

Kyseessä on koiran ja vastasyntyneen vauvan kohtaaminen perheen kotona. Kuvan ikuistanut ja julkaissut henkilö kertoi, että hänen Yogi-koiransa ja 10 päivän ikäinen esikoisensa tekivät tuttavuutta pienikaisen saavuttua kotiin. Tytär näyttää melko pieneltä verrattuna koiraan ja kuva on yksi ihastuttavimmista koirakuvista aikoihin.