Näin julkkiksia vihataan Twitterissä: ”Panisin mieluummin piirakkaa”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Julkisuuden henkilöt saavat usein fanipostin lisäksi roppakaupalla vihaviestejä. Kuuluisuudet osaavat yleensä ottaa heitä koskevan arvostelun vastaan ammattimaisella otteella, eivätkä yksittäisten ihmisten valitukset esimerkiksi sosiaalisessa mediassa hetkauta heitä suuntaan tai toiseen.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Jimmy Kimmelissä on ollut mukana jo tovin erillinen osio, jossa kuuluisat henkilöt lukevat ääneen heitä koskevia vihatwiittejä. Tällä kertaa kohteeksi ovat joutuneet John Krasinski, Kevin James, Chris O’Donell, Sharon Stone ja lukuisat muut julkkikset. Parhain reaktio lienee Seinfeldissä läpimurtonsa tehneellä Julia Louis-Dreyfusilla, joka räjähtää haistatteluviestistä rämäkkään nauruun.

Ohjelmanumeron tarkoituksena on osoittaa, että suuren yleisön on helppo arvostella kuuluisia henkilöitä ilman, että ovat tosiasiassa edes tavanneet kasvotusten. Vaikka julkkiksia kehoitetaan yleensä jättämään arvostelut ilman huomiota, saattavat ilkeimmät viestit kolauttaa heidän itsetuntoaan.