Planeetoista tehtiin tikkareita – maistuisiko Mars?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ensin oli tikkunekut, sitten syntyivät kehittyneemmät tikkukaramellit, joita tätä nykyä löytyy lähes kaiken makuisina ja muotoisina. Yhdysvaltalainen Vintage Confections on tuonut markkinoille tikkareita, jotka ovat kuin suoraan aurinkokunnasta.

Yhtiön tekemät aurinkokuntatikkarit jäljittelevät taidokkaasti eri taivaankappaleiden ulkonäköä. Tikkukaramellien joukossa ovat muun muassa auringon ja maapallon lisäksi tunnetut planeetat sekä Saturnuksen ja Jupiterin kuut.

Daily Mailin mukaan herkkualan yritys ryhtyi tekemään erikoisia tikkareita viime vuonna, kun heille sateli pyyntöjä toteuttaa erilaisia tikkareita teemajuhliin. Vintage Confectionsin perustajajäsen Cheryl Carr kertoo, että imeskeltävät karamellit ovat niin aikuisten kuin lasten makuun. Planeettatikkareita on myyty yli 3.500 pakettia.