Rintavien naisten ongelmat listattiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Rintavat naiset tietävät hyvin, että vaikka heidän povensa toimii joidenkin miesten kohdalla magneetin tavoin, saattaa suurista rauhasista olla joskus enemmän haittaa kuin hyötyä. Kun rintojen koko pompsahtaa keskiverrosta suuremmaksi, muuttuu myös moni arkinen asia hankalaksi.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

BuzzFeed julkaisi YouTube-kanavallaan videon, jolla näytetään oivien esimerkkien kera, mitkä asiat muuttuvat haasteelliseksi, kun naisen rintavarustus on hieman kookkaampaa sorttia. Esimerkiksi laatikoiden kantaminen on haasteellista, koska muodokas povi estää kantamusten tukevan nojaamisen vartaloa vasten. Rintavako sen sijaan toimii loistavana ruokaränninä ja kaappaa esimerkiksi leivänmuruset paidan alle talteen.

Puhumattakaan sopivista rintaliiveistä. Mikäli isorintainen nainen löytää itselleen unelmiensa rintaliivit, nousee hintakin yleensä kuppikoon ja tukevuuden myötä pilviin. Jos alusvaatteiden tahtoo näyttävän myös vaaleanruskeita mummoliivejä kauniimmilta, joutuu isokuppisista rintaliiveistä pulittamaan jopa tuplahinnan A-koon liiveihin verrattuna.

Suurilla maitorauhasilla varustetut naiset joutuvat muutenkin painimaan vaateongelmien kanssa, koska löysät paidat saavat näyttämään valaalta ja tiukat paidat jäävät lyhyeksi tai hieman liian antaviksi. Rinnat saattavat aiheuttaa myös ilkeitä katseita ja sosiaalisia paineita, sillä muodokkaita tyttöjä pidetään teini-iässä poikkeuksetta muita vanhempina. Näyttävät rinnat ovat kuitenkin viharakkaussuhteen arvoiset.