Cheek jäi nyt toiseksi – stadionkeikka myytiin loppuun 43 sekunnissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Monty Pythonin televisiosarja ja elokuvat niittävät edelleenkin suosiota ja ne ovat saaneet kulttimaineen absurdilla huumorillaan. Brittiläisen komediaryhmän vuoden 1983 elokuva Monty Python – Elämän tarkoitus oli viimeinen komedian suunnannäyttäjien julkaisema parodia.

Kerroimme äskettäin, että Monty Pythonin seitsemänkymppiset herrat ovat tekemässä paluuta. Nyt stadionkeikan liput tulivat myyntiin ja ne myytiin saman tien loppuun. Kyseessä on miesten ensimmäinen esiintyminen 30 vuoteen, mutta lippujen kysyntä oli silti suuri yllätys.

Lontoon 02 Arenan esiintymisen 14.500 lippua myytiin nimittäin loppuun huikeassa 43 sekunnissa. Sen jälkeen keikkoja päätettiin tehdä neljä lisää. 1. heinäkuuta 2014 alkavilla paluukeikoilla esiintyvät kaikki elossa olevat Monty Python -tähdet, eli 74-vuotias John Cleese, 72-vuotias Terry Gilliam, 71-vuotias Terry Jones, 70-vuotias Eric Idle ja 70-vuotias Michael Palin.