Eläintarhan apinoille asennettiin televisio – eläinpornoa heti ruutuun

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme taannoin kiinalaisesta eläintarhasta, joka yritti saada panda-asukkaitaan parittelemaan niille esitetyn pandapornon avulla. Eläinlääkärit otaksuivat, että pandat ottaisivat televisioruudulta mallia, ja pian nallet olivatkin lemmenpuuhissa.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt saksalainen Wilhelma-eläintarha on hankkinut bonobo-apinoilleen laajakuvatelevision, josta eläimille esitetään lajitovereista kuvattua videomateriaalia. Mukana on taltiointeja myös apinoiden suorittamasta parittelusta ja muista lajityypillisistä piirteistä.

Bonobot eivät ole kuitenkaan kiihottuneet näkemistään apinoiden parittelusta, mutta eläintarhan tiedottajan mukaan apinat ovat muutenkin seksuaalisesti aktiivisia, NBC raportoi. Kaksi viikkoa sitten asennettu televisio on eläintarhan henkilökunnan mukaan kiinnostanut apinoita ja ne ovat katsoneet sitä mielenkiinnolla. Televisio unohtuu kuitenkin nopeasti, kun bonoboille viedään ruokaa.