Olemme esitelleet monilla erikoisilla teemoilla varustettuja seksivälineitä, kuten esimerkiksi Avengers ja Star Wars -dildoja. Nyt markkinoille on ilmestynyt tekopenis niille, jotka ovat mieltyneitä kauhuelokuviin scifin ja supersankareiden sijaan.

Zombiet, eli elävät kuolleet, ovat lukuisten elokuvien ja esimerkiksi The Walking Dead -sarjan myötä olleet viime aikoina kovassa huudossa. Niinpä Fleshlight-yhtiö on tuonut markkinoille Zombie Dildo -merkkisen tekopeniksen. Tuotetta kaupattiin esimerkiksi Walgreens-verkkokaupassa, joka kuitenkin poisti sen nopeasti myynnistä.
Kuten jo nimestä voi päätellä, muistuttaa Zombie-dildo ulkonäöltään mädäntyneen elävän kuolleen sukukalleuksia. Tuotetta kuvaillaan aidon tuntuiseksi, turvalliseksi ja helppokäyttöiseksi. Kalmaisen hieromasauvan saa itselleen 85 dollarin, eli noin 63 euron hintaan.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten dildo tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.