Miehet ottavat puolet enemmän omakuvia kuin naiset

Digi Lifestyle · Terhi Piiroinen

Omakuvat, eli selfiet, ja niiden jakaminen sosiaalisissa medioissa on erittäin suosittu harrastus erityisesti nuorten keskuudessa. Nyt tuore tutkimus paljastaa, että miehet napsivat omakuvia huomattavasti naisia enemmän.

Kuva: Instagram
Kuva: Instagram
Kuva: Instagram
Kuva: Instagram

Psykologi Jo Hemmingin mukaan miehet ottavat kuvia lähinnä turhamaisuutensa vuoksi. Vaikka luulisi, että naiset esittelisivät sulojaan herkemmin, ovat miehet Samsungin teettämän tutkimuksen mukaan enemmän niitä, jotka ihailevat itseään kameran linssin kautta.

Omakuvien ottamisen lisäksi yli puolet kyselyyn vastanneista myönsi, että oli menettänyt tärkeän tosielämän tilanteen näkemisen, koska oli samaan aikaan ottanut omakuvaa puhelimella. Lisäksi kuvien avulla pyritään leuhkimaan leveästä elämäntyylistä.

– Selfiet ovat tämän päivän turhamaisuutta. Miehet ovat lähteneet leikkiin myöhemmin mukaan, mutta ottavat nyt kuvia enemmän teknologian niin salliessa. Lisäksi itsensä esitteleminen on nykyisin paljon suotavampaa kuin ennen, Hemming kertoi Daily Mailille.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat