Koirien hervottomat virnistykset videolla – naurussa pitelemistä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jotkut ihmiset väittävät, etteivät eläimet koe tunteita. Silti kuka tahansa, joka on viettänyt kauemmin aikaa esimerkiksi koiran kanssa pystyy näkemään, milloin eläin on hyvällä tuulella tai masentunut.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Jos omistajilta kysytään, koirat osaavat myös hymyillä. Verkkovideolle on koottu erilaisia koiria hymyilemässä isännilleen ja emännilleen. Osa otuksista näyttää ennemminkin irvistävän, mutta joidenkin hännänheiluttajien kasvoilla nähdään todella autuaita ilmeitä.

Koirien suhteen taitaa päteä sama asia kuin lapsien – vaikka muksu olisi vanhempiensa mielestä suloinen, kaikki muut eivät välttämättä ajattele samoin. Kaikkien lemmikkien hymyt eivät myöskään välttämättä keräisi pisteitä söpöydessä.

Uusimmat