Hain isku tallentui videolle – tältä tuntuu jäädä saaliiksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hait aiheuttavat ympäri maailmaa uimareille ja surffaajille painajaisia, sillä ikivanhat lajit päätyvät yhä edelleen aika ajoin puremaan ja jopa surmaamaan ihmisiä. Monet ovat jääneet eloon kertomaan miltä tuntui joutua hain saaliiksi. Nyt sellainen tilanne nähdään myös videolla.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Pumpin Hard -kalastusveneen miehistö kiinnitti pienikokoisen vedenpitävän kameran saaliskalojen joukkoon ja onnistui kuvaamaan miten hai saapui saaliskalojen perässä ja kävi napsimassa ne yksitellen tappavaan kitaansa. Video kuvattiin heinäkuutta Yhdysvaltojen Marylandissa.