Lady Gaga unohti pukea paidan? Paljastavassa asussa kaupungilla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poppari Lady Gaga on herättänyt viime aikoina huomiota verkossa julkaisemillaan kuvilla. Neitokainen esittäytyi äskettäin faneilleen Instagram-sivustolla kuvassa, jossa tähden meikit näyttivät lässähtäneen kasvoille. Nyt poptähti on lähtenyt kaupungille ilman paitaa.

Poppari kuvattiin Lontoossa, jossa hän poistui The Langham Hotel -hotellista melko kevyesti puettuna. Esimerkiksi paita oli jäänyt hotellihuoneeseen.

Parhaillaan Lady Gaga nähdään uusimman Candy-lehden kannessa alapää ja toinen rinta kokonaan paljaana. LAdy Gaga on useamminkin leikitellyt transvestisuuden kliseillä, ja esiintynyt otoksissa miehenä. 27-vuotias tähti julkisti juuri ARTPOP Ball -kiertueensa aikatauluja. Konserttikiertue alkaa 4. toukokuuta Floridan Fort Lauderdalesta ja jatkuu läpi monien Yhdysvaltojen kaupunkien.