Gisele Bundchen kuumissa alusvaatekuvissa – oma mallisto esittelyssä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brasilialainen huippumalli Gisele Bundchen on tuttu näky muotikuvista ja lehtien sivuilta. Mallikaunotar synnytti viime vuonna tyttärensä, mutta palasi sittemmin nopeasti takaisin töihin. Toukokuussa hänen vartalonsa ikuistettiin Vogue-lehden kanteen.

Nyt huippumalli nähdään tuoreissa, seksikkäissä mainoksissa. Gisele Bundchen esittelee kuvissa oman Gisele Intimates -vaatemallistonsa alusvaatteita. Mallikaunottaren oman malliston antimia myydään toistaiseksi vain hänen kotimaassaan Brasiliassa.

33-vuotias Gisele Bundchen viihtyi aikoinaan useamman vuoden näyttelijäkomistus Leonardo DiCaprion kainalossa. Sittemmin neito on mennyt naimisiin jalkapallopelaaja Tom Bradyn kanssa. Pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta, Benjamin Rein ja Vivian Lake Brady. Bundchen on perustanut oman Gisele Bundchen Intimates -vaatemerkkinsä, jonka tuotteita hän tietenkin itse usein esittelee.