Pikkutyttö varasti show’n lastentarhan joulukonsertissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näinä päivinä monissa kouluissa ja lastentarhoissa harjoitellaan jo kuumeisesti erilaisia lauluja ja esityksiä joulujuhlia varten. Monin paikoin esityksiä on jo pidetty, ja eräs niistä on nyt osoittautunut erityisen hellyttäväksi Claire-tytön ansiosta.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Viisivuotias Claire Koch syntyi perheeseen, jossa sekä isä että äiti ovat molemmat kuuroja. Niinpä Claire oppi ensimmäiseksi kielekseen viittomakielen. Nykyisin tyttö osaa myös puhua, mutta lastentarhan joulukonsertissa hän päätti esittää kuoronsa kappaleet vanhemmilleen viittomakielellä. Lopulta kävi niin, että Clairen ihastuttava tulkinta varasti koko show’n.