Alaikäinen tyttö sammuneena Justin Bieberin kotona – ambulanssi hälytettiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Miljoonien teinityttöjen ihastus Justin Bieber on eräs maailman suosituimmista artisteista. Kuluneen vuoden aikana hän on onnistunut olemaan tiiviisti viihdelehtien kohuotsikoissa lukemattomista eri syistä. Nyt hänen kotiinsa jouduttiin hälyttämään ambulanssi.

TMZ-viihdelehti raportoi, että Calabasissa sijaitsevalle Justin Bieberin talolle hälytettiin kolmelta aamuyöllä ambulanssi, kun 20-vuotias tyttö löydettiin tajuttomana ilmeisesti liiallisen alkoholin juomisen seurauksena. Yhdysvalloissa alkoholin nauttimisen ikäraja on 21-vuotta, joten tyttö oli siihen puuhaan alaikäinen. Ambulanssikyyti kuitenkin peruttiin, kun Bieberin talolta ilmoitettiin, että tyttö palasi tajuihinsa ja että tämä kuljetetaan toisella kyydillä kotiinsa.

Justin Bieberin naisasiat ovat viime aikoina olleet tapetilla, kun prostituoitu Tati Nevesin pornovideo ja tuhmat kuvat tulivat julkisuuteen. Nainen väitti harrastaneensa laulajan kanssa taannoin kuumaa seksiä ja kehui muun muassa tämän mieheyttä. Bieber on kiistänyt itse väitteet, vaikkakin hänellä on raportoidusti riittänyt kiertueellaan seuraa ilotytöistä.