Stara selvitti: Spotify ja YouTube suosituimmat musiikkilähteet

Viihdeuutiset · Stara.fi

Musiikin kuuntelun tavat ja formaatit ovat kokeneet viimeisen kymmenen vuoden aikana valtavan muutoksen, joka on vaikuttanut dramaattisesti fyysisten äänitteiden myyntiin. Fyysiset levyt ovat jääneet levykauppojen hyllyihin ja tilalle ovat astuneet verkossa välitettävät on-demand -bittivirrat.

Stara selvitti marras-joulukuussa lukijakyselyllä miten 15 – 35-vuotiaaat lukijat kuuntelevat nykyisin musiikkia. Kyselyyn vastasi 11.000 lukijaa. Selvityksen tulos oli melko selkeä, sillä peräti kaksi kolmannesta vastaajista kuuntelee musiikkinsa pääosin YouTubesta tai Spotifystä. Molemmat saivat saman 33 prosentin kannatuksen.

Kolmanneksi eniten musiikkia kuunnellaan radiosta, jota käyttää ensisijaisena musiikin lähteenään 18 prosenttia lukijoista. Kännykästä valtaosan musiikistaan kuuntelee 10 prosenttia. Kolmen prosentin kuunteluosuuteen päätyivät nettiradiot ja iTunes-sovellus.