Lenny Kravitz kuuli oman kappaleensa kadulla – pysäyttävä lopputulos!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lenny Kravitz pääsi taannoin otsikoihin kehuessaan tyttärensä Zoen hyvää ystävää Jennifer Lawrencea upeaksi naiseksi. Los Angelesissa lapsuutensa viettänyt muusikko esiintyi jo lapsena saksalaisessa Pepsin mainoksesessa. Viihdelehdissä häntä nähdään nykyisin harvakseltaan.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt Kravitz on noussut otsikoihin, kun hänen julkaisemansa video on aiheuttanut ryntäyksen verkkosivustolle. Alunperin jo vuonna 2010 verkossa julkaistu video noteerattiin tänä vuonna irlantilaisella verkkosivustolla, ja Facebookin perustaja Mark Zuckerberg tykkäsi videosta.

Tykkäys sai sivustolle valtavan kävijäryntäyksen ympäri maailmaa. Zuckerberg on ilmeisesti Kravitzin fani. Videolla Lenny Kravitz kuuli oman hittikappaleensa kadulla ja päätti lähteä mukaan musisoimaan. Paikalle kerääntyi nopeasti suuri joukko ohikulkijoita.

Lenny Kravitz on 49-vuotias Grammy-palkittu muusikko, jonka tyylissä on paljon vaikutteita muun muassa Jimi Hendrixiltä ja John Lennonilta. Lenny Kravitzilla on Lisa Bonetin kanssa Zoe-niminen tytär, on tehnyt monipuolista uraa laulajana, näyttelijänä ja mallina.