Tutkija avasi ulko-oven Etelämantereella: ”Kuin portti helvettiin”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pohjois-Eurooppaa on tänä syksynä riepotellut poikkeuksellisen voimakkaiden myrskyjen sarja, ja vahingot ovat nousseet satoihin miljooniin euroihin. Lisäksi ihmishenkiä on menetetty. Vertailun vuoksi verkon kätköistä on nyt kaivettu esiin esimerkkivideo hieman voimakkaammasta sääilmiöstä.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Etelämantereella asuu nimittäin tutkijoita olosuhteissa, joissa ihminen ei kykenisi selviämään montaakaan minuuttia. Tutkijoiden suojana on asianmukaiset rakennelmat, mutta niiden paksujen seinien takana avautuu kuin toinen maailma. Arkistovideolla nähdään nyt miltä tutkimuslaitoksen oven ulkopuolella näyttää. Condition 1 kertoo, että ulkona on joko pakkasta -60 astetta, tuulen voimakkuun 55 solmua tai näkyvyys alle 30 metriä.