Tulisa Contostavlosin minimekko hipoi vesirajaa – vilautus millien päässä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti ja televisiokasvo Tulisa Contostavlos pääsi vastikään otsikoihin Ibizan lomansa ansiosta. Neitokainen biletti rankasti muun muassa syntymäpäiviensä merkeissä. Sittemmin julkisuuteen pääsivät huhut tähden fiktiivisesta esikoisromaanista, joka kantaa nimeä Sky.

Eilen 25-vuotias popkaunotar kuvattiin Lontoossa, jossa hän oli poistumasa Steam & Rye -baarista managerinsa synttäribileistä. Niukoista asuistaan tunnettu Tulisa oli pukeutunut tällä kertaa poikkeuksellisen lyhyeen mekkoon, joka olisi paljastanut liikaa pienestäkin tuulenvireestä.

Tulisa Contostavlosin fiktiivinen Sky-romaani tulee kertomaan lontoolaisesta koulutytöstä, joka nousee tähteyteen köyhyyden keskeltä. Kirja peilaa löyhästi Tulisan omaa elämää, mutta sen kerrotaan silti olevan fiktiivinen teos. Neitokaisen yhtye N-Dubz julkaisi vuonna 2010 N-Dubz – Against All Odds: From Street Life to Chart Life -kirjan. Tulisa on myös itse julkaissut aiemmin Honest: My Story So Far -omaelämäkerran.