Nainen, tässä viime hetken eroottinen joululahjaidea!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Joskus mielikuvitukselliset lahjat ovat parempia kuin suurella rahalla ostetut paketit. Naisten on helppo tyydyttää kumppaniaan, sillä vain harva mies kieltäytyy seksistä. Jos eroottiseen hetkeen liittää samalla myös hieman joulun tunnelmaa, on lahjaidea toteuttamista vaille valmis.

Vaikka neitokainen ostaisi miehelle partavettä ja sukkia, voi hän jouluillan päätteeksi antaa vielä ikimuistoisemman lahjan. Aikuisten verkkokaupoissa on nimittäin myynnissä söpöjä rusettiasuja, joiden avulla nainen muuttaa itsensä kauniiksi lahjapaketiksi.

Esimerkiksi Bluebella-nimisestä alusvaatekaupasta voi ostaa kauniin punaisen rusettiasun alle parillakympillä. Valitettavasti tilaukset eivät enää ehdi jouluksi perille, mutta näppäräsorminen leidi tekee rusettiasun vaikka itse.

Naiset voivat sytyttää kynttilöitä makuuhuoneeseen, pukeutua rusettiin ja jättää miehelle vaikkapa keittiönpöydälle lapun, jossa lukee: ”Viimeinen lahja on makuuhuoneessa”. Kun mies tulee huoneeseen, löytää hän rakkaansa seksikkäänä sängyltä. Rusetin avaaminen on jo oma ohjelmanumeronsa, ja jouluyöhön tulee todellista taikaa.