Cara Delevingne ilmestyi rannalle – silminnäkijä ikuisti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen Cara Delevingne on tekee parhaillaan nousujohdanteista uraa mallimaailmassa. Tähti on esiintyi taannoin lukuisten kollegoidensa kanssa catwalkilla New Yorkissa järjestetyssä Victoria’s Secret Fashion Show -muotinäytöksessä.

21-vuotias mallikaunotar nähdään parhaillaan myös esimerkiksi vaatemerkki La Perlan tuoreessa mainoskampanjassa. Nyt Cara on kuitenkin suunnannut viettämään joulun ja uudenvuoden välipäiviä Barbadoksen maisemiin, jossa hänet kuvattiin eilen rantatunnelmissa.

Cara Delevingne syntyi Lontoossa vuonna 1992. Hänen Pandora-niminen äitinsä toimii muotiavustajana ja hänen isänsä Charles työskentelee kiinteistönvälittäjänä. Mallikaunotar eli vauraassa perheessä ja asui nuoruusvuotensa Belgraviassa sijaitsevassa kartanossa. Caran isosisko Poppy Delevingne on myös malli ja hänen Chloe-siskonsa tunnetaan seurapiirikaunottarena.