Eläinmaailma kasvoi jälleen uudella lajilla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vaikka luulisi, että maailmasta on tiedossa jo kaikki mahdollinen, saamme toisinaan nauttia uusien lajien löytymisestä. Sademetsien ja valtamerien syvyyksistä saattaa löytyä vielä paljon ihmskunnalle tuntemattomia eläimiä ja kasveja.

Nyt tutkijat ovat julistaneet eläinkuntaan uuden lajin, kun Journal of Mammalogy uutisoi uuden tapiirilajin löytymisestä Etelä-Amerikasta. Kyseessä on ensimmäinen uusi tapiiri sitten vuoden 1865. Uuden tapiirilajin tieteellinen nimi on Tapirus Kabomani, ja se on viides tapiirien heimoon kuuluva kavioeläin. Katso kuvat tästä.

Uusi laji on pienin tähän mennessä löydetty tapiiri, mutta kuuluu silti Etelä-Amerikan suurimpien nisäkäslajien joukkoon, sillä se on noin 130 senttimetriä pitkä ja 80 senttimetriä korkea. Paino lähentelee 110 kilogrammaa. Lajia tavataan etenkin Amazonin varrella, Brasilian ja Kolumbian välimaastossa.