Koskettava video: Koirakaveri pysyy kuolleen ystävänsä rinnalla – vilkkaalla kadullakin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tämän artikkelin yhteydessä oleva video sisältää kuvan auton alle menehtyneestä koirasta. Staran toimitus ei suosittele videota lapsille eikä herkimmille aikuisille.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Koirat ovat tunnetusti rakkailleen lojaaleja lemmikkejä. Tästä on saatu lukemattomia osoituksia, kun koira on esimerkiksi pannut oman henkensä alttiiksi perheenjäsenensä puolesta. Luonnollisesti koirat ovat lojaaleja myös toisilleen – varsinkin jos niillä ei ole ihmisperhettä ympärillään. Parhaillaan verkossa leviää Kiinassa kuvattu koskettava video kulkukoirakaveruksista, joista toinen on jäänyt vilkkaalla maantiellä auton alle ja menettänyt henkensä.

Toinen koirakaveri ei ole kuitenkaan jättänyt kuollutta ystäväänsä, vaan makaa videolla kumppaninsa vierellä valvoen. Koiraihmiset voivat helposti huomata, että nelijalkaisen kasvoilla on silkkaa surua. Ihmiset ovat tuoneet koirien viereen tuolin, jotta autot eivät enää ajaisi niiden päälle.