Tästä syystä koira pyörii ensin kakkaamista – uskomaton selitys!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Koiranomistajat miettivät jopa useita kertoja päivässä miksi heidän lemmikkikoiransa täytyy pyöriä useita kertoja ympäri ennen kuin se löytää itselleen mieluisan paikan tehdä tarpeensa. Nyt asia on mitä ilmeisimmin selvinnyt, ja tulos on uskomaton.

Uusi suomalainen koirasivusto Kuono.fi raportoi Frontiers in Zoology -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jossa 70 eri koiran kakkaamista tutkittiin tieteellisesti kahden vuoden ajan. Tutkimuksessa oli mukana edustajia 37 eri rodusta, eli melko kattavasti. Yhteensä tutkimuksen aikana tehtiin 1.893 kakkaa ja 5.582 pissaa.

Tutkijat itsekin hämmästyivät tutkimuksensa tuloksesta, sillä sen myötä paljastui, että koirat etsivät pyörimällä mitä ilmeisimmin kompassisuuntaa. Koirat nimittäin tekevät tarpeensa yleensä pohjois-eteläsuunnassa. Syytä tällaiseen käyttäytymiseen tutkijat eivät vielä saaneet selville, mutta tutkimukset jatkuvat edelleen. Tutkimuksen merkittävin uutinen oli, että koirat kykenevät aistimaan Maan magneettikentän muutoksia.

Uusimmat