DMX sopi elatusmaksunsa – pääsee taas keikkailemaan ulkomaille

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailman suosituimpiin räppäreihin takavuosina lukeutunut DMX esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa joulukuussa 2011. Viime aikoina tähti on kunnostautunut lähinnä lain rikkomisessa. Viimeksi elokuussa räppäri pidätettiin huumeiden hallussapidosta.

DMX on ollut ongelmissa myös velkojensa vuoksi, sillä hän oli jättänyt maksamatta lapsensa elatusmaksuja exälleen Patricia Trejolle jopa miljoonan dollarin edestä. Nyt TMZ-sivusto kuitenkin raportoi räppärin sopineen tapauksen naisen kanssa. Samalla DMX sai myös passinsa takaisin, sillä ulkomaille matkustaminen oli mieheltä kielletty maksamattomien velkojen vuoksi. Räppäri onkin jälleen päässyt kiertämään Euroopan keikkalavoja.

Myös nimellä Dark Man X tunnettu DMX, oikealta nimeltään Earl Simmons, kasvoi monen muun rap-artistin tavoin jengeissä tehden pikkurötöksiä jengeissä. Rap-musiikki antoikin DMX:lle keinon päästä pois kaduilta. Muusikko nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 1997 singlellään Get At Me Dog. Debyyttialbumi valloitti Billboard 200 -listan ykkössijan ja kakkosalbumi Flesh of My Flesh, Blood of My Blood myi nelinkertaisesti platinaa.

Uusimmat