Nainen löysi kadulta sohvan – sisältä löytyi järisyttävä yllätys

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Aika ajoin uutisiin päätyy kertomuksia hotellihuoneista ja ravintoloiden wc-tiloista löytyneistä käärmeistä. Osa luikertelevista eläimistä on iskenyt hampaillaan kiinni muun muassa miehisiin sukukalleuksiin. Kerroimme jokin aika sitten myös pytonhieronnasta, jolla eläimien kiemurtelu otetaan hyötykäyttöön.

Nyt erään michiganilaisen naisen kerrotaan kuitenkin kokeneen epämiellyttävämmän yllätyksen isokokoisen käärmeen takia. Holly Wright oli poiminut kadulta sinne jätetyn sohvan. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että sohvan mukana tuli myös karmiva lisäyllätys – jättikokoinen pytonkäärme.

– Otin tämän sohvan kadulta ja se on ollut makuuhuoneessani pari kuukautta. Tänään löysimme sen sisältä pytonin, kertoi Wright ABC News -kanavan uutisille.

Hän ihmetteli, kun ei ollut löytänyt sohvan sisällä ollutta otusta edes huonekalua puhdistaessaan. Nainen uskoi käärmeen tulleen esiin sohvan uumenista, koska sillä ei ollut ruokaa ja se oli kuolemassa nälkään. Eläin nimittäin kuoli pian näyttäytymisensä jälkeen.