Näin pleikkarisukupolvi pärjää Suomen armeijassa – video leviää verkossa

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuodenvaihteen jälkeen Suomen armeijan leipiin suuntasi jälleen 12.000 alokasta suorittamaan varusmiespalvelustaan. Joukossa oli noin 200 vapaaehtoisena palvelukseen astunutta naista. Alokkaisiin liittyen on vitsailtu monin tavoin kautta aikojen, ja nyt avuksi on valjastettu arkistot.

Kuva. YouTube
Kuva. YouTube

Parhaillaan sosiaalisessa mediassa leviää hulvaton vuodelta 2010 peräisin oleva arkistovideo, jossa nähdään miten nykyinen niin sanottu pleikkarisukupolvi pärjää armeijan harmaissa. Monelle nuorelle armeija on ensimmäinen paikka, jossa joudutaan tekemään fyysisiä ponnisteluita. Samalla tulee viimeistään selväksi, että sotiminen ei ole kuin Call of Dutyn tai Battlefieldin pelaamista.

Uusimmat