Calvis Harris ja Rita Ora erosivat – paljastivat syyn eroon

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Rita Oran ja Calvin Harrisin suhde käynnistyi yhdeksän kuukautta sitten Las Vegasissa, kun he olivat pusutelleet DJ-kopissa kesken Harrisin soittokeikan. Pariskunta myönsi heti suhteen alussa pitävänsä suuresti toisistaan, mutta kuuluisuus loi lisähaastetta suhteelle.

Kuva: Instagram
Kuva: Instagram

Brittiläinen poplaulaja Rita Ora on näyttäytynyt paljastavissa asuissa julkisuudessa ja neitokainen nauttii täysin rinnoin jetset-elämästä. Valitettavasti kiireinen julkisuustyö on vaatinut veronsa, sillä Calvin Harris on lopettanut suhteensa naisen kanssa. Sun-lehden mukaan pariskunnan molemmat osapuolet ovat yksinkertaisesti niin työntäyteisiä, etteivät he ehdi tapaamaan toisiaan.

Dj-mies kiertää aktiivisesti keikoilla ja Rita työstää uutta albumia ja elokuvaroolia Fifty Shades Of Gray -elokuvassa. Lisäksi Calvis ei viihdy parrasvaloissa yhtä hyvin kuin hänen ex-tyttöystävänsä. Rita Ora on Kosovosta kotoisin oleva poplaulajatar, jonka suurimpiin hitteihin lukeutuvat kappaleet R.I.P. ja How We Do (Party). Ora-debyyttialbumin julkaisun lisäksi neito on aloittelemassa vahvaa elokuvauraa.