Kim Kardashianin muhkeat kurvit katoamassa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kim Kardashian sai kuulla liikakiloistaan niin paljon raskautensa aikana, että nainen otti synnytyksen jälkeen laihduttamisen kokopäiväiseksi elämäntehtäväkseen. Aluksi hänen oli tarkoitus pudottaa vain raskausaikana kertyneet kurvit, mutta nyt hänen lähipiiristään kerrotaan muuta.

In Touch -lehden mukaan Kim Kardashianin tavoitteena on jatkaa laihduttamista niin kauan, kunnes hän on saavuttanut Hollywoodin halutuimman naisten koon, eli nollan. Hän tahtoo olla häissään hoikempi kuin koskaan aiemmin. Uutinen järkyttää Kimin faneja, koska kurveistaan tunnettu nainen menettää fuguurimuutoksen myötä varmasti myös osan muhkeasta takapuolestaan.

Kanye Westin tiedetään myös suosivan suurella povella ja takamuksella varustettuja naisia, joten nähtäväksi jää, kuinka tuleva aviomies suhtautuu vaimokkeensa suunnitelmaan. Kerroimme aiemmin, että Kimillä on seitsemän vaakaa ympäri taloa, ja hän käy punnitsemassa itsensä 14 kertaa päivän aikana. Hänellä on hyvin erilaisia vaakoja, aina digitaalisista käsitehtyihin, ja jokainen on hänen lähipiirinsä mukaan ahkerassa käytössä.