Robottiseksistä ehkä sittenkin todellisuutta

Digi Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Teknologian ja virtuaalimaailman nivoutuminen ihmisten seksielämään on jo nähtävissä erilaisten uusien keksintöjen muodossa. Kerroimme taannoin japanilaisten kehittämästä VR Tenga -robottikädestä, joka masturboi pelaajaa tämän uppoutuessa anime-henkisen seksipelin maailmaan.

Nyt tiedemiehet ovat ennustaneet, että tulevaisuudessa ihmiset saattavat harrastaa seksiä robottien kanssa lisääntymisen takia. Tulevaisuudennäkymä on muutakin kuin sci-fi-nörttien masturbointihuuruinen fantasia, sillä asiantuntijoiden mukaan vastaavia robotteja voi olla olemassa jo 30 vuoden päästä.

Insinööri George Zarkadakiksen mukaan robotit voisivat harrastaa seksiä keskenään ja saada yhdessä tehokkaampia jälkeläisiä dataa jakamalla. Tämän jälkeen niiden ja ihmisten yhtymisestä saattaisi syntyä uusi hybridilaji, eli oikeita kyborgeja. Hän uskoo ihmisten haluavan robottiseksiä kuitenkin eniten nautinnon takia.

Readingin yliopiston professori Kevin Warwickin mukaan on jo kehitetty robottiaivot, jotka sekoittavat keskenään biologisia ja teknologisia osia. Hänen mukaansa mikä tahansa on mahdollista, joten eri skenaarioiden eettisiä ja sosiaalisia seurauksia tulisi alkaa pohtimaan jo nyt, uutisoi Telegraph-lehti.