Jenkkiarmeijan uusi ase – lentävä maastoauto

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Puolustusvoimat kehittelevät jatkuvasti uusia ja parempia välineitä sotatoimia varten. Katseilta poissa pysyvissä hankkeissa toteutetaan toisinaan innovaatioita, joista on tulevaisuudessa hyötyä myös tavallisten ihmisten arkeen.

YouTube
YouTube

Nyt Yhdysvaltojen armeijan kanssa yhteistyötä tekevä Advanced Tactics on testannut uutta maastoauton ja helikopterin yhdistävää kulkuneuvoa. Black Knight Transformer -niminen menopeli on luotu vaikeakulkuiseen maastoon ja ilmaan, ja sitä voi ohjailla kauko-ohjaimella. Lentävä ajoneuvo tulee valmistuessaan olemaan noin seitsemän metriä pitkä, eli hieman tavallista maastoautoa suurempi.

Yhdysvaltojen armeija väittää, että uusi kulkuneuvo olisi luotu pelkästään evakuointikäyttöön, mutta moni kysyy, miksei samanlaista teknologiaa voisi käyttää myös sotatantereella hyökkäystoimenpiteissä.

Pop Science -lehden mukaan autossa on neljä pyörää ja kahdeksan propellia. Kulkuneuvo voi nousta lentoon kesken ajon. Robottiteknologian käyttö sotilastarkoituksissa ei ole enää pelkkää science fictionia, vaan jatkuvasti ajankohtaisempi puheenaihe. Esimerkiksi Yhdysvaltain armeijan käyttämät miehittämättömät, aseistetut lennokit ovat saaneet runsaasti kritiikkiä lukuisilta tahoilta.