Näin nukkuma-asento vaikuttaa terveyteesi – yksi on ylitse muiden

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Uni on yhtä tärkeä elementti kuin syöminen ja peseytyminen. Ihminen tarvitsee keskimäärin 7-8 tuntia unta vuorokaudessa selviytyäkseen päivän toiminnoista. Toki vähemmälläkin pärjää, ja liikanukkuminen saattaa aiheuttaa jopa samankaltaisia ongelmia kuin valvominen.

Sänkyä pidetään usein kodin tärkeimpänä kalusteena, mutta myös sillä on väliä, miten siellä makaa. Daily Health Post on nyt listannut kahdeksan yleisintä nukkuma-asentoa ja sen, miten ne vaikuttavat ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen. Selällään kädet vartalon sivuilla nukkuvat ihmiset ovat kaiketi ideaalisimmassa asennossa, mikäli heillä ei ole liikaa tyynyjä päänsä alla. Tällöin selkäranka saa levätä suorassa.

Lisäksi väitetään, että selällään nukkuessa kasvojen rypyt vähenevät. Selällään nukkuminen toimii myös silloin, vaikka kädet olisi levitetty sivuille tai ylös. Mikäli kädet ovat ylhäällä, saattaa se rasittaa olkapään hermoja ja aiheuttaa kipua. Selällään nukkumisen vaarana on myös herkempi kuorsaaminen.

Vatsallaan nukkuvat ihmiset kääntävät päänsä mielellään sivulle siten, että poski on tyynyä vasten. Vaikka asento saattaa tuntua rennolta, aiheutuu niskaan jännitettä ja selkäranka menee mutkalle. Sikiöasennossa mielellään nukkuvat henkilöt saattavat tuntea olonsa turvalliseksi, mutta asento saattaa vaikeuttaa hengittämistä samalla, kun selkään ja niskaan aiheutuu vääntöä.

Kyljellään nukkuessa saavutetaan selkärangan kannalta hyvä asento siten, kun kädet ovat vartalon sivuilla. Ihmiset kärsivät myös vähemmän kuorsaamisesta kylkiasennossa. Painovoima saattaa kuitenkin tehdä tehtävänsä ja aiheuttaa kasvolihasten ja rintojen roikkumista. Myös sillä on väliä, nukkuuko oikealla vai vasemmalla kyljellä. Oikealla kyljellä nukkuvat kärsivät todennäköisemmin närästyksestä, kun taas vasemmalla kyljellä saattaa tulla painetta sisäelimiin.

Mikäli nukkuu yönsä kyljellään, mutta kädet on rinnan alla, voi huomaamattaan aiheuttaa painetta raajojen hermoihin. Moni on varmasti joskus herännyt yöllä siihen, että kädet ovat puutuneet huonosta asennosta johtuen. Yksi hyvä keino kaikkiin asentoihin on lisätyynyjen käyttäminen. Tyynyn avulla voi saada rennomman asennon, kun sen laittaa selän alle, polvien väliin tai lantion alle.