Lyhyet ihmiset muita vainoharhaisempia ja epäluuloisempia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomalaisten miesten keskipituus on 181 senttimetriä ja naisten 167,5 senttimetriä. Nyt on julkaistu tutkimus, jonka mukaan lyhyet ihmiset tuntevat olonsa muita useammin epämukavaksi esimerkiksi julkisella liikenteellä matkustaessa.

Oxfordin yliopisto toteutti virtuaalisen testin 60 naiselle, ja heidät lähetettiin kuvitteelliselle matkalle Lontoon maanalaiseen metroon. Naisten näkötasoa alennettiin noin 25 senttimetriä normaalista.

Suurin osa testiin osallistuneista tunsi vainoharhaisia ja epäileväisiä tunteita lyhyempänä. Pituus vaikutti suoraan siihen, että he vertailivat itseään muihin ympärillä oleviin matkustajiin. Tulos julkaistiin Psychiatry Research -julkaisussa.

Stara kysyi Lahdessa asuvalta 152-senttiseltä naiselta, onko hän saanut samanlaisia tuntemuksia. Nainen sanoi, että ei mielellään liiku maanalaisilla kulkuneuvoilla. Lisäksi häntä harmittaa matkustaa pitkien ihmisten kanssa, koska ei näe kuin heidän selkänsä. Vertailemista hän ei kuitenkaan omasta mielestään suorita, koska omaa tarpeeksi hyvän itsetunnon ja on muuten tyytyväinen pituuteensa.