Irina Shayk näyttäytyi bikineissä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Venäjän lahja mallimaailmaan, Irina Shayk, tuli tunnetuksi Sports Illustrated -lehden näyttävistä kuvista. Neitokainen syntyi Yemanzhelinskissa tataari-isälle ja venäläiselle äidille. Kaunotar näyttää kuitenkin melko eksoottiselta ollakseen venäläinen, mutta Irinan mukaan tataarit näyttävät joskus brasilialaisilta.

Nyt Irina Shayk nähdään jälleen esittelemässä hyvinmuodostunutta vartaloaan mainoskuvissa. 28-vuotias mallikaunotar poseeraa Beach Bunny -uimavaatemerkin uutta bikinimallistoa esittelevissä kuvissa asiaankuuluvasti rantamaisemassa ja trooppisessa ympäristössä.

Shayk on valloittamassa elokuvamaailmaa, sillä hänet nähdään tänä vuonna ensi-iltansa saavassa Hercules: The Thracian Wars -elokuvassa, jossa näyttelevät myös Dwayne ”The Rock” Johnson ja Rufus Sewell. Mallilla on elokuvassa rooli Herculeksen vaimona. Irina seurustelee tällä erää jalkapallotähti Cristiano Ronaldoa, ja pari on tapaillut vuodesta 2010 lähtien.

Uusimmat